Urpolan Tila on muodostunut Someron Vilukselaan v. 1928

Ensimmäinen sukupolvi

Omistajat Wäinö Witka v:sta 1928 ja puolisonsa Lahja (o.s.Yli- Mattila) v:sta 1930. Lohkaistu Anttilasta ja isännän kotitilasta, Vitkasta. Pinta-ala 75 ha, josta peltoa 45, viljelyskelpoista maata 5 ja metsämaata 25 ha. Pellot tasaisia multamaita. Talouskeskus niiden reunassa. Rakennukset tilapäisiä, puusta rakennettuja. Vapaa viljelys. V. 1930 oli 6 ha kesantona, 6,5 ruista, 1 vehnää, 12 kauraa, 1 ohraa, 0,4 hernettä, 0,4 perunaa ja 17,7 ha heinää. Kotieläimiä: 3 hevosta, 11 lehmää, 1 sonni ja 1 sika. Myydään maitoa osuusmeijeriin. Hoidettu havumetsä. Voimakoneena öljymoottori. Sirkkelisaha ja pärehöylä. Omistaja on Pitkäjärven osuuskassan jäsen.

Edellä oleva teksti on suora lainaus Suomen maatilat kirjasta, joka on painettu 1931. Tilasta on siis heti alkutaipaleelta kirjautunut joitakin tietoja. Kirjan ilmestymisen jälkeen lapsiakin syntyi -31 Alpo, -32 Esko, -34 Airi, -36 Antti, -42 Terttu, -44 Matti.

Tilan ensimmäinen rakennus on 1929 valmistunut asuin-/liiterirakennus ns. toinentupa, jossa on sijoitettu hirsinen tupa rakennuksen eteläpäätyyn leivinuuneineen ja puuhelloineen ja yläkertaan on rakennettu kamari. Liiteri osassa on ollut varastotiloja elintarvikkeille ja pellontuotteille ja työkaluille. Rakennuksessa on majoitettu sota-aikana siirtolaisia karjalalasta sekä sotavankejakin.

Tilan nykyinen hirsirunkoinen päärakennus on vuodelta 1932, jonka yhdessä huoneessa on pidetty puotia 1930-luvun loppupuolelta 1940-luvun alkupuolelle. Salissa on pidetty alakoulua 1950-luvun alkupuolella ennen kuin Isoniitun koulu valmistui.

Peltoviljelyä ja eläimiä

Ensimmäinen piikkipyörätraktori tilalle tuli 1936 tai 1937 merkiltään Ford ja Pikku Massikka puimuri tuli -60. Peltotien varrelle on myös rakennettu 1937-1938 keskimakasiini ja metsämakasiini heinän yms. varastointiin, molemmat ovat vielä osittaisessa käytössäkin. Lisäksi on ollut tappurimakasiini. 1950-luvulla on rakennettu kaluliiteri ja lavakuivuri. Sementtitiilinen navettarakennus vuodelta 1940 sijaitsi pihapiirin pohjoisreunassa, jonka yhteydessä sijaitsi heinäliiteri ja talli hevosille. Sikala, joka on nykyään muussa käytössä, on vuodelta 1948.

Toinen sukupolvi

Alpo Witka ja puolisonsa Salme (o.s. Purtsi) v:sta 1963 siirtyivät tilan virallisiksi isännäksi ja emännäksi 1970. Tätä ennen he olivat hoitaneet tilaa vuokralaisina. Alpo on ollut tilan hommissa pikkupojasta lähtien, mm. ajanut hevosella maitoa Sillanpään meijeriin. Armeija-aika ja työtehoseurassa Rajamäellä (-65) vietetty vuosi pois lukien. 1970-luvun alkupuolella lypsykarjasta luovuttiin ja tilalle tuli sikataloutta ja kanamunan tuotantoa. Vanhassa kuivurissa siirryttiin siilokuivuriin ja peltojen salaojittaminen oli monena kesänä ohjelmassa sekä peltoakin raivattiin lisää n.15 ha. Päärakennusta remontoitiin 1970–luvun loppupuolella. 1980 rakennettiin uusi punatiilinen 300-paikkainen lihasikala, -83 pakettikuivuri, -85 konehalli korjaamolla. Viljojen ja öljykasvien viljelyä 65 ha alalla. Lapsiakin syntyi -64 Hannu ja -71 Leila. Alpo osallistuu edelleen eläkepäivillään mielellään kevät- ja syystöihin.

Kolmas sukupolvi

Hannu Witka ja puolisonsa Sari (o.s. Nikkinen) v:sta 1998, siirtyivät hoitamaan tilaa 1997 keväällä. Lapsiakin syntyi -98 Johanna ja -01 Anniina. Lihasikala ja maanviljely jatkuivat uuden sukupolven astuessa puikkoihin. Lisäksi pihamaa sai uutta ilmettä, kun uusi Emäntä hyödynsi Markkinointipuolen puutarhateknikon koulutustaan suuren pihamaan kanssa. Tähän asti tilalla oli ollut vain muutama lammas joskus ennen vanhaan tai ainakin näin on kuultu. 2001 Emännän lammasura alkoi, kun ostettiin ensimmäinen Suomenlammas musta Mustikka. Silloin opittiin kantapään kautta, että lammas on laumaeläin, ja päätettiin hankkia Mustikalle poikaystävä. Pitkään lampaita oli kohtuullinen 12 uuhen ja pässin katras vanhan kanalan tiloissa. Vuonna 2014 tilalle rakennettiin uusi ja iso lampola. Siitä se sitten lähti ja tällä hetkellä tilallamme on uuhia noin 100.

Tilapuoti

Sari on aina harrastanut käsitöitä, joten oli itsestään selvää, että lampaista saatu villa tulisi myös hyödyntää. Sari aloitti kansalaisopiston huovutuskurssilla opettelemaan perinteistä käsin karstaamista Mustikasta keritsemistään villoista. Kun lampaita tuli lisää, villoja alettiin lähettää kehräämöön. Aluksi Sari neuloi langoista villasukkia, lapasia ja tossuja ja myi niitä pienillä maalaismarkkinoilla. Tuotevalikoiman lisääntyessä tuli ajankohtaiseksi perustaa Tilapuoti. Toiminta lampaiden ympärillä on kehittynyt ja kasvanut pikku hiljaa. Nykyään valikoimiin kuuluu neuletuotteiden lisäksi muun muassa Emännän erikoisuus lampaiden taljoista valmistettuja vällyjä ja vauvanpeittoja. Monenmoista on puuhattu senkin jälkeen mutta siitä ehkä myöhemmin lisää.